hauki kalastus header
:: 07.10.2008 ::Hauki Etusivu arrow Uutta sivuilla arrow Kevään ensimmäinen reissu (blogi)
Hauki Etusivu
Hauki Reissut
Kalastusvideot
Pokaali
Jäsenet
HaukkiBlogi
Linkit
SVK:n tiedotteet
Sivukartta
Palaute / Yhteys

Tilaa Kalastus-lehti suoraan kotiisi


Arkisto


Username: Password:

Kevään ensimmäinen reissu (blogi)
31.03.2006

parainen_ja_hummeldal_k.-04_044" Tänään perjantaina 31.03.06 on aikaa ensimmäiseen kalareissuun kaksi viikkoa.
Muistan kun valmistelimme reissua aikaa reissuun oli vielä kolme kuukautta.
Tuo aika tuntui ikuisuudelta katsellessani ikkunasta lumen leikkiä tuulen kanssa.
Avatessani ikkunan, tuntien jäätävän tuulen kasvoillani, ajatellen loputtomalta
tuntuvien päivien lipuvan vääjäämättömästi kohti kevättä.
Tuossa kevään odottamisessa on oma tarunhohtoinen loisteensa.
Kun kevättä odotellessa oli kulunut reilut kaksi kuukautta hiipi
puseroon epätoivon rintaa puristava tunne joka johtui edelleenkin
samasta näystä samaisen ikkunan ääressä.

 Samaisen ikkunan avutuessa
sama tuuli puhalsi vihaisesti kohden lämpöpatterin lämmittämiä kasvoja.
Vain ulkoa kantautuvissa äänissä oli havaittavissa pieniä muutoksia, linnunlaulua...


Keli vaikutti edelleenkin talviselta, aamuisin piti pukeutua kuin keskitalvella, päivisin vaatteita vähennettiin auringon lämmittävien säteiden myötävaikutuksella kunnes iltaisin palattiin taas arktisempaan varustukseen.

Nyt tämä viikko on tuonut mukanaan ensimmäisen kerran jolloin olen
ollut "onnellinen" sateesta. Sade tuo mukanaan mahdollisuuden lumen/jään sulamisesta.

Nämä viimeiset kaksi viikkoa ennen reissua ovat mukavia.
Viimeiset hankinnat ennen reissua, pakkien järjestäminen, kalavälineitten
vuotuinen huolto. Kun nämä asiat on tehty kahteen, kolmeen kertaan alkaa reissun
todellinen odottaminen. Viimeisenä iltana uni ei maistu.
Lähtöaamu on yksi niistä aamuista jolloin on erittäin mukava herätä herätyskellon
riipaisevaan meteliin. Pomppaan kuin vieteri ylös samalla hypäten suorin vartaloin kohti
verkkareita. Kamat kasaan ja ulos autoa odottamaan.

Auton tullessa pihaan nousee poskille mukava kuumeen oloinen hehku.
Tätä hetkeä on odotettu.Kamat autoon ja nokka kohti uutta päivää.
Perinteinen olut on avattava heti jotta kalastuksen taika pysyy."

T:Haukkivesku

Jälkikirjoitus:

Niin siinä sitten kävi että kevät vei voiton kalastajasta. Sama näky ikkunasta, lunta jäätä tuulta ja harmaata taivasta. Oma kevät kalastusreissu tyssäsi tähän, v....aa niin vietävästi. Samalta rupeaa vaikuttamaan talvilomaksi tarkoitettu toukokuun toinen viikko jolloin oli tarkoitus lähteä Kuopion mökille viikoksi, mutta näyttää siltä ettei jäät lähde silloinkaan. Täytynee pääsiäisviikonlopulle tarkoitetun kalastusreissun peruuntumisen aiheuttamaa mielipahaa lieventää pilkintäreissulla Kuopioon.

 

 
< Edellinen   Seuraava >
copyright Haukkiklubi 2000-2008 Hauki | Kalastus
jerkki graphic