hauki kalastus header
:: 05.12.2008 ::Hauki Etusivu arrow Uutta sivuilla arrow Kalareissun odottamisen tuskaa, II
Hauki Etusivu
Hauki Reissut
Kalastusvideot
Pokaali
Jäsenet
HaukkiBlogi
Linkit
SVK:n tiedotteet
Sivukartta
Palaute / Yhteys

Tilaa Kalastus-lehti suoraan kotiisi


Arkisto


Username: Password:

Kalareissun odottamisen tuskaa, II
04.02.2006
 On ollut pitkästä aikaa mukava katsella eteläisen rannikon jäätilannetta. Koko talvi ollut käytännössä "avovesiaikaa". Valitettavasti emme ole itse päässeet nauttimaan siitä.

Meidän klubin poikien veneet on kylläkin nukkumassa ansaittua talviuntaan, odottaen kevään ensiauringon osumista jääriitteiselle metallipinnalle.

Meikäläinen on aloittanut jo kevättä kohti pahenevan kalastusvälineitten huollon, tarkastelun ja järjestelyn. Uusia tarvikkeita on hankittu ja vanhoja laitettu kiertoon. Taas talven pimeinä tunteina ollaan Mäkyn kanssa puuhattu meidän omien haukkivieheitten parissa maalaten, lakaten ja suunnitellen uutta kevään ensi vesille.

Tulipahan Immoselta tilattua kopiosorvattuja runkoja meitin yhdestä mallista.

Sitten innostuimme myös jerkkien väsäämisestä. Muutamia aihioita ollaan saatu valmiiksi, painotus ja uintikokeiden aika on kunhan jonkunlainen avonainen vesilätäkkö jostain löytyy.

Mikäli talvi tiukkenee on aika koeuittaa niitä avannossa...

Tähänkin tarkoitukseen tuli tehtyä tarvikehankintoja kun kehuivat nuita vääräkätisten vermeitä jerkkaukseen sopiviksi.

Kerrotaan lisää kun kevät lähestyy tämän hetkisistä projekteista ja niitten onnistumisista/ epäonnistumisista....

Kevään odotusta kaikille!

T: Haukkivesku
 
< Edellinen   Seuraava >
copyright Haukkiklubi 2000-2008 Hauki | Kalastus
jerkki graphic