hauki kalastus header
:: 24.07.2008 ::Hauki | Etusivu arrow Uutta sivuilla arrow SM-Onki 2006 Hämeenlinna
Hauki | Etusivu
Hauki | Reissut
Kalastusvideot
Pokaali
Jäsenet
HaukkiBlogi
Linkit
SVK:n tiedotteet
Sivukartta
Palaute / Yhteys

Tilaa Kalastus-lehti suoraan kotiisi


Arkisto


Username: Password:

SM-Onki 2006 Hämeenlinna
31.07.2006

SM-Onki 2006 Hämeenlinna

sm-onki_2006_hämeenlinna_1Varhain sunnuntaiaamuna 30.heinäkuuta Haukkiklubi:n kaksipäinen edustusto lähti matkaan kohteenaan Hämeenlinna ja SM-Onki 2006. Koska onkiminen ei varsinaisesti ole klubilaisten leipälaji, odotuksiakaan ei oltu ladattu liian korkealle, mutta jotain valmistautumista oli silti välineiden muodossa tehty. Loppuviikolle oli ennustettu sateen uhkaa, mutta lopulta sää oli varsin miellyttävä puolipilvisenä ja melko tyynenä. Eli siis jotakuinkin päinvastainen tilanne kuin viime vuonna, kun edessä oli SM-Onki paikkana Huittinen ja Loimijoki.

Haukkiklubi:n taika lähekkäisistä (jopa vierekkäisitä paikoista) ei sentään toteutunut SM-Ongen 350-päisessä miesten sarjassa. Jäsen Janne sai paikan #200+ ja jäsen Mäkky #300+. Miesten sarjan onkipaikkana Hämeenlinnan Aulangolla oli matalahko lumpeinen lahden pohjukka reunoineen, josta oli kuulopuheen mukaan lumpeet pari viikkoa takaperin niitettykin. Sitä oli kyllä vaikea uskoa varsinkin syvimpään pohjukkaan katsoessa. Paikkamme eivät ihan perimmäisessä pohjukassa olleet, mutta muutaman metrin etäisyydeltä omilta paikoiltamme löytyikin sitten jo reippaasti tätä mainittua vesikasvia.


Ennen kilpailun alkua oli taas se totuttu liiankin pitkä valmistautumisaika, joka alkoi jälleen kerran vähän tympiä. Omalla paikallani olin kaksi tuntia ennen kilpailun alkua. Siinä ehti katsella omaa onkisektoriaan ja vähän muidenkin sekä virittää onkilaitteitaan hevosten hirnahtelua kuunnellessa. Ehdittiin vaihtaa kuulumisia kilpakumppanien kanssa pitkät tovit ja päivitellä omaa arpaonnea sekä ongintaa yleensäkin. Tuntuikin hetken siltä, että puheet raavaan suomalaisen miehen jäyhyydestä ja epäsosiaalisuudesta ovat tuulesta temmattuja kliseitä kunnes tajusin, että suomalainen mies puhuu avoimesti vieraalle uroolle vain, kun kyseessä on Suomen voittama jääkiekon MM-kisojen juhla Kauppatorilla tai SM-onkikilpailu suvisunnuntaina. Muissa olosuhteissa tällaiset keskustelun aloitukset olisivat useasti johtaneet tummenevaan läskiin jo kesken lauseen. sm-onki_2006_hämeenlinna_2

 

Pinnassa liikkui ja polskutteli komean näköistä särkeä ja sorvaa, ei mitään pikkukaliiberia edes. Omakin paikkani oli melkoisen pyrähtelyn näyttämönä koko odotusajan. Riemuitsin omalle paikalle tultuani edessäni olevasta vapaasta vedestä, mutta pikku hiljaa sain todeta, että pelimiehet saivat parasta saalista juuri sieltä lumpeiden keskeltä. Tosin välinehukkakin näytti olevan paikoin melkoinen. Mutta tietenkin kilpailun kuluessa kalat tulivat loppua kohden todella aroiksi ja omalta rannaltani parhaimmat saaliit saatiinkin ensimmäisen tunnin aikana. Lopussa vierustoveri kertoi huomanneensa, että jopa kaksi surviaista olivat liian tuhti syötti kaloille, ja että vain yksi sääskentoukka toimi paremmin. Mehän emme kesäkisoissa ole koskaan surviaisiin sortuneet ja nyt sen kyllä huomasi, ettei niin pientä ja houkuttelevaa kärpästoukkaa tai matoa ollutkaan, joka kilpailun lopussa olisi kaloille kelvannut yhtä hyvin kuin naapurin ongessa.

Oma saaliimme jäi suoraan sanoen surkeaksi, mutta onneksi emme tulleetkaan voittamaan. Silti jäi kevyesti sapettamaan, ettei osannut ottaa huomioon sitä tosiseikkaa, että kaikessa kalastuksessa menestyksen mittaa vaikeiden olosuhteiden ja huonon syönnin hallinta. Sijoituksemme 266/350 ja 268/350 ovat kyllä kieltämättä pohjasakkaa ja lupaus parantamisesta heitetään täten ilmaan.

 Ja lopuksi SM-Onki 2006:n järjestäjille kiitokset onnistuneista kisoista, erityisesti hyvistä opasteista ja merkinnöistä sekä hyväntuulisisesta henkilökunnasta. Bonuksena kisan kuluessa oli mahdollisuus jopa ostaa evästä ja nestetäydennystä ohikurvailevasta golf-kärrystä.

Mäkky 

(kuvat kännykästä niin kuin näkyy) 

 
Seuraava >
copyright Haukkiklubi 2000-2007 Hauki | Kalastus
jerkki graphic