hauki kalastus header
:: 09.09.2010 ::Hauki Etusivu arrow Uutta sivuilla arrow Haukkiklubi piirinmestaruuskisoissa
Hauki Etusivu
Hauki Reissut
Kalastusvideot
Pokaali
Jäsenet
HaukkiBlogi
Linkit
SVK:n tiedotteet
Sivukartta

Arkisto
Haukkiklubi piirinmestaruuskisoissa
29.06.2005
  Haukkiklubin edustus oli mukana sunnuntaina 5.6.2005, kun Helsingin Kalamiespiirin rantaongintamestaaruuksia oli jaossa Arabianrannan kilpailussa.

Viime vuoden kilpailuissahan Haukkiklubin edustusto nosti arvonnassa vierekkäiset paikat. Tänä vuonna kävi melkein yhtä mahdoton munkki, kun välissämme oli vain yksi onkija.
   
Kilpailu oli kalantuloltaan kuin edellisvuoden toisinto - melkoisen heikkoa. Jannen kohdalle kuitenkin sattui jopa pari kuhaa, jotka eivät kuitenkaan täyttäneet alamittaa. Naapurionkijatkin saivat kuhia mato-ongella, jopa täysimittaisia. Jäsen Janne sai heti alkuun yhden kohtuullisen lahnanläpyskän Mäkyn vetäessä kymmenen gramman kiiskiä. Välillä tuli jokunen pasuri ja ahvenkin. Aivan viime minuuteilla Janne sai lähes kilon painoisen lahnan, joka vei hänet kohtuullisille kiloluvuille.

Kilpailun kuluessa kuului huhuja aivan kalastusalueen eteläreunassa onkivien saaneen useampiakin kilon läpysköitä, joten menestymisen haaveet oli haudattu jo hyvän aikaa ennen loppua.

Puntarilla Jannen saalis oli 1975g (sijoitus 12.) ja Mäkyn 685g (sijoitus 29.). Voittaja, juuri siellä eteläreunassa kalastanut, sai saaliiksi 10300g , seuraava vasta vähän yli 5000g.

Samalla ratkaistiin järjestyksessään toinen Haukkiklubin sisäinen onkimestaruus. Sen siis voitti jälleen Janne.

Viralliset tulokset
 
< Edellinen
copyright Haukkiklubi 2000-2008 Hauki | Kalastus
jerkki graphic