hauki kalastus header
:: 20.07.2008 ::Hauki | Etusivu arrow Hauki | Reissut arrow Tammisaari hauki syksy 1-2005
Hauki | Etusivu
Hauki | Reissut
Kalastusvideot
Pokaali
Jäsenet
HaukkiBlogi
Linkit
SVK:n tiedotteet
Sivukartta
Palaute / Yhteys

Tilaa Kalastus-lehti suoraan kotiisi


Arkisto


Username: Password:

Tammisaari hauki syksy 1-2005
02.10.2005
IMG_0024.JPGPitkän kesän jälkeen odotukset olivat suuret, mutta pian saimme huomata, että haukkea ei tulekaan kuin pipoa. Se oli yksi kaikkien aikojen kehnoimpia kalastuspäiviä. Karu totuus iski vasten kasvoja kuin Rocky Balboa ja hauet loistivat poissaolollaan. Kolme äijää tahkosi noin neljä tuntia, saaliina muutama onneton haukki. Sää oli hieno veneilyn kannalta, mutta ei kalastuksen (aurinkoista ja tyyntä). Mäkyn 2.5kg jäi perjantain suurimmaksi. Afterfishing jatkui noin kello kahteen asti ja herätys asetettiin kahdeksaksi.
Lauantai 1.10 oli keliltään perjantain kaltainen, tosin tuuli oli pari metriä kovempi ja kääntynyt etelään idän sijasta. Kalaa alkoi tulla heti aamusta tasaiseen tahtiin, keskikoon jäädessä vähän reiluun kiloon. Patsu onnistui jallittamaan nelikiloisen , joka jäi päivän suurimmaksi.

Kalaa tuli parikymmentä kappaletta. Isompien kalojen puutteeseen vaikutti varmastikin lämmin vesi n.14 astetta. Illalla käytiin saunomassa ja iltariennot pääsivät taas hyvin vauhtiin.

 

IMG_0016.JPG
Sunnuntai 2.10 valkeni tuhnuisemapana, tihkusadetta ja pientä tuulenvirettä oli ilmassa. Odotukset tälle päivälle saivat siis vahvistusta jo säänkin puolesta. Mutta edellisten päivien jatkumona sunnuntainakin sai tehdä melkoisen heittourakan jokaisen kalan eteen - jo tärppikin alkoi tuntua työvoitolta. Sadekuurot tulivat ja menivät, aurinkokin pilkahti välillä. Lopulta tuulikin tyyntyi tehden meren rasvatyyneksi iltapäivällä. Kaloja tuli taas parisen kymmentä kappaletta, mutta haukien koko oli mitätöntä. Kolmen kilon kaloja joukossa jokunen. Janne ja Mäkky keskittyivät ainoastaan jerkkaukseen Patsun nakellessa välillä lusikkaakin.

 

Summa summarum, tämä reissu oli täydellistä hellehaukien jallitusta. Samat sintit olisi löytänyt samoilta paikoilta vaikka heinäkuun helteilläkin. Veden lämpö Tammisaaressa oli sisäsaariston 14,1 ja välisaariston 12,2 asteen välillä Lowrance-asteikolla. Isoa kalaa emme osanneet paikallistaa näissä hankalissa olosuhteissa. Nyt kirjoitushetkellä voimassaolevassa sääennusteessa lämpimien päivien on ennustettu jatkuvan vielä ensi viikon. Se ei tiedä hyvää parin viikon kuluttua alkavalle syksyn toiselle reissullemme.

 
< Edellinen   Seuraava >
copyright Haukkiklubi 2000-2007 Hauki | Kalastus
jerkki graphic