Suomenlahden Vappuhaukia etsimässä - toukokuu 07
Haukkiklubin toinen kevään 2007 haukikeikka tehtiin Suomenlahdelle vapunaatosta lähtien seuraavaan sunnuntaihin. Alkuviikkoa sävyttivät vaihtelevat haukikelit ja loppuviikosta lämpenevät vedet saivatkin haukikalat liikkeelle. Valtavasti puikkarihaukia, muutama viiden-seitsemän kilon ylitys, ison hauen karkuutus ja paljon tavaraa hampaankoloon. Kuulostaa normaalilta keväthaukikeikalta, mutta luulen, että tällä reissulla ehkä jotain opittiinkin tällä kertaa. Alkuviikko Vapun jälkeen ei ollut suurta haukijuhlaa, vaikka normaalisuoritukseen päästiinkin. Välillä kävi mielessä, että olisiko näin työväen juhlana pitänyt tarjota punasävytteistä viehettä, mutta alkuun tuntui ettei mikään auttanut. Mitä kummaa, missä olivat haukimaailman vappukulkueet? Tilanne kuitenkin parani kummasti ilmojen lämmettyä. Loppuviikosta saatiin hieman armollisemmat ilmat ja haukikin alkoi purra viehettä paremmin; suspivaappu kelpasi siinä missä jerkkikin.
-Mäkky:
"Haukkiklubin keväthaukikeikoilla on jo osittain perinteeksi muodostunut, ettei Duo Perfecton (Janne & Mäkky) hauenkalastusnälkään pari kämäistä pikaviikonloppua riitä. Niinpä tänäkin vuonna kevään toista osakilpailua venytettiin alkupäästä muutamalla päivällä. Janne lähti matkaan jo vapunaattona huhtikuun puolella, Mäkky ja tupla-Janne liittyivät seuraan tiistaina, Vapunpäivän iltana. Loppuseurue saapui saman viikon torstain ja lauantain välillä. Alkuviikolla hauki oli melko maltillisella syönnillä, toki kaloja saatiin siimojen päihinkin, mutta mitään valtavaa haukisyöntiä ei saatu päälle parin ensimmäisen päivän aikana. Pikemminkin voisi sanoa, että kaloilla oli suut tiivisti supussa, liekö johtuen osittain myös säästä. Ilmojen haltija heitti melko erikoiset setit keskiviikon ja torstain kohdille. Ajoittain säätila vaihteli viidentoista minuutin syklein täydestä auringonpaisteesta räntäsateeseen höystettynä erittäin voimakkailla ja yllättävillä tuulenpuuskilla, joiden aikana sai skarpata, että pysyi ylipäätänsä pystyssä veneessä kalastaessaan. Veden lämpötila oli melko tasainen 7-8,5 astetta Lowrance-asteikolla mitattuna. Säästä huolimatta joka tapauksessa oli selvää, että hauenkalastus keskitettiin jo ennestään tunnetuille kevätpaikoille, ennen kuin edes harkittiin mitään uusien alueiden tutkimista. Haukia saatiin lukumääräisesti kyllä kohtuullisesti, mutta haukien koko ei kalastajia tyydyttänyt. Se kaikista pienin silppuhauki onneksi puuttui, eivätkä ne saadut parin kilon kalat kovin mieltä lämmittäneet.
DP-tiimin vieras, Janne nimeltään hänkin, oli päättänyt käyttää koko reissulla vain yhtä uistinta, mikä varsinkin tässä venekunnassa herätti monenlaisia tunteita myötähäpeästä hilpeyteen asti. Tällä taktiikalla Janne2 pärjäsikin yllättävän hyvin, mutta uistinarsenaalimiesten onneksi kuitenkin ei saanut suurinta kalaa ja luulot pois-tyylisesti veti MP:tä ekana päivänä :) Mökki-iltoina Janne2 löysi eräästä kalastukseen erikoistuneesta aikakauslehdestä artikkelin keväisestä hauenkalastuksesta ja lievää ironiaa oli äänensävyssä kuultavissa kun hän laukoi tekstissä mainittuja itsestäänselvyyksiä. Totta puhuen, artikkelin teesit kyllä erehdyttävästi muistuttivat monen suomalaisen jääkiekkovalmentajan antaman haastattelun antia.
Torstai-illasta lähtien alkoi aurinko näyttäytyä pidempiä aikoja ja tyynet lahdet ynnä niiden suut lämpenivät selvästi ja tämä näkyi selvästi myös hauen syönnissä. Duo Perfecton venekunta oli keskittänyt hauenkalastuksensa jo aikaisemmin tunnetuille kevätpaikoille, jotka olivat tähän mennessä olleet melko vaisuja kalantulon suhteen. Alkuviikon saaliiksi jäi toki paljon yhdestä kolmeen kiloon sopivia haukia, mutta the suurhauki jumitti jossain vieheidemme tavoittamattmissa.
Loppuviikosta paikalle saapuneet kalastajat pääsivät katettuun pöytään ja keksivätkin 'pyörän uudestaan' niillä paikoilla, joita DP:n venekunta oli alkuviikolla jo tosin heikommalla menestyksellä pommittanut. Tunnetulta 'hot spotilta' pojat saivatkin mukavaa saalista heti kärkeen. Reiluja vitosen kaloja nousi veneisiin pieneltä alueelta mukavasti; Arska ja Kapa lähentelivät seiskaa kaloillaan ja Teemulla oli kuulemma kympin ylitys siiman päässä pidemmän aikaa. DP teki ekskursion paikalle ja Jannen 7,5kg:n hauki siltä istumalta pelasti vaikeata päivää pitkälti. Tätä paikkaa saattoi siis nimittää jo hot spotiksi, mutta eipä niin pienestä alueesta oikein kolmelle venekunnalle riittäisi paljon haukia jaettavaksi, joten paikka jätettiin ajoittan rauhaan ja muitakin alueita oli siis kokeiltava. DP:n venekunta löysikin toisen mukavan parin sadan metrin mittaisen reunan, joka kaiken lisäksi oli helposti rekattavissa tuulen viedessä. Tältä reunalta saatiin kasa 2-4 kilon haukia, mutta se iso hauki ei paikalla ollut tai jätti tarjoukseen vastaamatta. Lahnaa sen sijaan tuntui olevan liikenteessä, kun läpysköitä jäi selästään kiinni turhankin usein hauenkalastuksen yhteydessä. Mutta sen verran jäi taas korpeamaan, että vene jätettiin paikalle odottamaan seuraavaa haukikeikkaa, josta tulikin totta jo seuraavalla viikolla. Mutta siitä sitten enemmän seuraavassa raportissa...
Sanasto:DP= Duo Perfecto-venekunta ( Janne & Mäkky )
MP= Munat pataan, ei saalista" -
Mäkky
-Arska
"Taaspa sitä lähettiin kalareissulle, normaalista poiketen startti tapahtuikin jo torstai-iltana.Torstaina ei illalla enää jaksanu lähteä kalaan, joten keskityin lätkään.Yllättäen Patsukin päätti tulla jo torstai iltana, siinä sitten muutamat kaltsut ja nukkumaan.
Perjantai-aamuna laskettiin vene, jonka jälkeen kamat päälle ja kalaan Patsun kanssa. Aamun syönti alkoi aika nihkeesti, meni muutama tunti ennen ensimmäistäkään tärppiä. Vihdoinkin tapahtumia ja veneeseen 3-kiloinen hauki Patsun vavasta ja melkein heti perään noin kilonen lahna selästä kiinni, se myös Patsulle. Taas hetki hiljasempaa, kunnes syönti jälleen parani. Yhden kaislikon edestä otettiin molemmat kaks kalaa mieheen painon jäädessä 2,5-3,0 väliin. Arskan selvitellessä siimasotkuja kelastaan, Patsu kesytteli 3,4 kilosen veneeseen häiriten näin Arskan kalastusta (epäurheilijamaista käytöstä). Arskan siimojen selvittyä paikan vaihto, kannattava sellanen. Heti aluksi Patsu sai 4,2 ja Arska 6,75 kalat, ja siihen vielä muutama 2,5-3 kilonen joukkoon. Sitte olikin aika lähteä rantaan syömään ja miehistön vaihtoon, Kapa ja Teemu olivat saapuneet paikalle. Arskalle kaveriksi veneeseen Kapa. Päätettiin lähteä uusille paikoille, josta Arska sai yhen ja Kapa kaks kalaa painojen ollessa 2,5 kilon luokkaa. Ja sitte taas ottipaikalle, eikä taaskaan turhaan, koska Kapa kesytti veneeseen 6,60 kilosen ja sitten syönti hiljeni. Yhteispäätöksellä Arska ja Kapa päätti siirtyä mökille after fishingille. Ilta meni nopeesti grillatessa ja jutustellessa, no otettiin me pari kaltsuukin.
Lauantai-aamuna kello oli ajoissa herättämässä ja sitäkin aikasemmin Kapa, joka kärsi armottomasta hammassärystä, niinpä Suvi-vene kaartoikin jo seitsemän aikaan satamasta ulos. Päätimme mennä ekana eilisen ottipaikoille, mutta harmiksemme huomasimme duo perfecton veneen olevan jo siellä. Hyvä muistutus siitä, että älä kerro kenellekään, mistä oot kalas saanu. Heitimme siinä muutaman kerran ja sitte pois. Suuntasimme uusille paikoille, josta saimme muutamia kaloja, koon jäädessä perjantaita pienemmäksi ja sitte välillä syömään. Ruokailun jälkeen jatku uusien paikkojen ettiminen ja kokeilu, todella heikolla menestyksellä ei mitään. Illan suussa saimme muutaman puikkarin ja sitte olikin aika lähtee virittelemään pelistudiota mökille. Ilta meni peliä kattoessa ja grillatessa. Sunnuntai-aamuna oli päätetty nukkua pidempään, joka kylläkin jäi haaveeksi(Kapan hampaan takia). Kaheksan aikaan sitte lähettiin. Tuuli oli yöllä kääntynyt, joten jos ne eiliset uudet paikat nyt antas jotain ja antohan ne. Noin 2 tunnin kalastuksen jälkeen veneessä oli käyny 12 haukee koon olessa 1-1.5 kiloa ja ainakin saman verran irronneita. Sitten Kapan hammassärky äity niin pahaksi, että päätimme ajaa rantaan. Veneen noston jälkeen kamat kasaan ja kotiin. Onnellisesti kotona ja taas yhdenlainen reissu takana. Arska "
|