Hauki heikolla syönnillä ja arkana Saaristomerellä Klubi lähti syksyn ensimmäiseen hauenkalastusreissuun Saaristomerelle lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna 6.-8.10.2006. Olimme jo keväällä siirtäneet hauenkalastusreissuja viikolla eteenpäin ja vähän ennen reissua jo ennakoitiinkin, että olisi yhtä hyvin voinut siirtää kaksi tai kolmekin, jos olisi tiennyt syksyn etenemisen tai pikemminkin sen etenemättömyyden etukäteen. Pelättiin, että hauki ei ole vielä lämpimien vesien takia havainnut syksyn tuloa ja jurnuttaa vielä pääosin syvemmissä vesissä kalastajan ulottumattomissa. Olettamus osui lähelle totuutta ja kalastus olikin vaikeaa melkein koko viikonlopun ajan. Lämpimien vesien kiroaminen on jotenkin muodostunut kestoaiheeksi, vaikka tällä kertaa eivät varmaan muutkaan hauenkalastajan tähdet olleet optimiasennossa.
Duo Perfecton jerkkitiimiin liittyi tällä kertaa Arska, joka jätti oman veneensä Kapan, Patsun ja Tomin kipparoitavaksi, koska tarkoituksena oli perehdyttää Arskaa jerkkikalastuksen saloihin. Heti alusta lähtien perjantaina huomattiin, että hauki ei ollut otillaan ja nekin pienet, joita saatiin, olivat todella varovaisella syönnillä. Ilma oli pilvinen/puolipilvinen ja sopivan tuulinen, jopa suorastaan hieman haiskahti haukikeliltä. Hauki puri kuitenkin kaikenvärisiä uistimia, eikä voi sanoa minkään värin olleen toista parempi. Haukia saatiin mm. Busterilla, Bomberilla ja JIO:n Erkeillä . Syöntiajoista voisi sanoa, että ehkä pieni piikki oli kahden aikaan iltapäivällä. Perjantai-illan aikana tuuli oli yltynyt ja oli lauantai-aamuna 10-12m/s kääntyillen kaakon ja lounaan välillä. Paikoin melko kovatkin sadekuurot antoivat oman mausteensa päivän kalastukselle. Jannen, Mäkyn ja Arskan venekunta suuntasi uusille alueille avomeren ja sisäsaariston välistä tuulen puolelta ja mainingit olivat sen mukaiset. Aallonpohjalla ollessa ei paljon muuta veden lisäksi nähnytkään. Parien pärskeiden jälkeen pääsimme alueelle, mutta sama hauen haluttomuus oli meitä vastassa sielläkin. Toisen venekunnan hauenkalastus oli samanlaista sisemmällä saaristossa, missä aallokko oli pyöräyttänyt veden monin paikoin savensekaiseksi. Sunnuntaina sää oli pykälää kirkkaampi ja tyynempi. Muutokset säässäkään eivät saaneet haukia aktivoitumaan. Saaliiksi saatiin taas vain muutamia pieniä kaloja. Sunnuntaina kalastus oli vielä vaikeampaa, kun edes parin päivän aikana opitut paikat eivät toimineet. Hauki oli myös niin aralla tuulella, että edes pienen pienen tärpin jälkeen samaa haukea ei enää millään saanut jekutettua ottamaan uudelleen. Meriveden lämpötila tasaisesti 14,5 - 14,8oC. Lisää kuvia Kuva-albumissa |