|
Haukkiklubin ensimmäinen kevätreissu tehtiin Paraisten vesille 25.4-30.4. Jäät olivat lähteneet vasta ja ensimmäinen avovesireissu toki oli kovin odotettu. Odotukset olivat korkealla, ja heti ensimmäisenä varsinaisena kalastuspäivänä saatiin 12.6 ja 8.8kg hauet. Vaikka hauki ei kovin päivän kalastus tuotti vielä 8.1kg kalan ja iso nippu pienempiä haukia. Ilmojen haltijat eivät olleet kovin suotuisia; koko reissun ajan aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja ensimmäiset tuuletkin nähtiin vasta viikonloppuna. Ja sen kyllä huomasi; hauki pysyi melko passiivisena. Kovassa auringon paisteessa ja tyynessä pintalämpötila hipoi kahdeksaa astetta ja tuulien sekoittamana ulompana kolmen asteen luokkaa.
Lähtöpäivänä tuntuman hakemista / 25.4.2006
Tiistaina Haukkiklubin etujoukko lähti aamusella matkaan hakemaan venettä talviteloilta siirtyäkseen pian kauden ensimmäisen avovesikalastuspäivän haasteisiin. Ehdimme olla kalassa pari kolme tuntia ja havaitsimme hauet melko haluttomiksi käymään uistimiimme. Suurhauki tähtäimessä ja 12.6kg siiman päässä / 26.4.2006
Ensimmäinen varsinainen kalastuspäivä keskiviikko oli lähes täysin aurinkoinen, melkeinpä tyyni ja todella hiostava +17 lämpöineen. Haukkiklubin etujoukkona Janne ja Mäkky suuntasivat aamupäivällä kalalle ja lisäjoukkojen - Arskan, Mikin ja Teemun - oli määrä saapua jo iltapäivällä. Olimme siis käyneet eilen jo pikaisesti kalassa ja todenneet haukien olevan suhteellisen passiivisia. Emme nytkään odottaneet mitään syöntihuippua, mutta sellaisen saimme puolen päivän aikaan. Ensin Janne nappasi jerkillä 8.8kg kalan ja pian sen jälkeen Mäkky pyydysti uuden enkkahaukensa, 12.6kg mätimamman. Jotenkin alkoi tuntua siltä, että siltä päivältä oli ressu tyhjennetty ja varsinkin haukien edelleen ollessa hyvin passiivisia, kalastus iltapäivästä lähtien oli puolitehoista. Lisää passiivisia haukia / 27.4-28.4.2006 Päivä oli taas pläkä, voihan räkä. Syönti oli edellispäiviäkin hiljaisempaa. Millibaarit 1020, eikä pilven hattaraa, ts. normaalit Haukkiklubikelit. Epätoivosta kertoo se, että keskipäivän aikoihin kaivettiin repusta esiin siikapohjaonget (!). Ennenkuulumatonta Haukkiklubin historiassa. Lyhyen lounastauon aikana kokeiltiin siis ensi kertaa siian ongintaa. Jannella ja Mäkyllä ei ollut luottamusta omiin siianongintataitoihinsa, vaan kaivoivat suosiolla repusta makkarat. Mikki sen sijaan oli luottavaisin mielin matkassa ilman eväitä. Sattumalta, päivän ainoa siika (n. 350g) tulikin juuri Mikille, ja vain parin minuutin yrittämisen jälkeen. Siika lensi pikaperkauksen jälkeen kertakäyttögrillille ilman mausteita. Harvoin on tullut niin tuoretta kalaa syötyä. Ei kaivannut edes suolaa. Kalansyönti jatkui heikonlaisena koko päivän. Toiselle venekunnalle ei tullut ensimmäistäkään. Jannen, Mäkyn ja Mikin venekuntakaan ei saanut ihan 10 fisua rikki sinä päivänä. Paraisten portin huoltamo oli kiinni, joten Mäkyn piti käydä hakemassa gasoa autolla Paraisten keskustasta. Sillä välin Mikki ja Janne kalastelivat sillä välin lähivesillä; tuloksena yksi ainoa reipas kolmonen. Illalla syönti parani hitusen verran. Yhtä virtapaikkaa oltiin aikaisemmin katsottu jo monta kertaa "sillä silmällä", mutta tuloksetta. Tällä kertaa kuitenkin natsasi. Janne keksi uuden lajin, jerkinuistelun, jolla tuli heti tulosta. Jannen komea 8-kiloisten sarja sai jatkoa 8.1kg kalalla. Kalan erikoisuuksiin kuului, että sen suussa (ei siis edes nielussa vielä) oli pari pientä särkeä. Taisi haukimamma ajaa vain laiskasti parven läpi, jonka päässä odotti Jannen jerkki. Onnekseen harrastamme C&R:ää.
Auringonpaiste oli lämmittänyt pienet lahdet lämpimiksi ja myös taimenet tuntuivat sen huomanneet. Patsu sai kaislikon juuresta haukiuistimella 2.7kg tanen ja Mikki myöhemmin kiloisen.
Perjantain kalastus sai lisämaustetta Arskan jouduttua lähtemään kotiin kesken reissun. Päivän sotki siis myös yllätys siitä, että Paraisten portin ennen hyvin palvellut Teboil oli vaihtanut omistajaa ollen kiinni arkisin ja avoinna vasta lauantaina kello 14 lähtien. Jouduimme käymään jerrytankkauksilla Paraisten keskustan huoltoasemalla. Matkaan lähetetty hakumies Mäkky kävi Paraisten Kalastusaitassa hakemassa täydennyksiä. Sää jatkuu aurinkoisena / 29.4-30.4.2006 Lauantaille Ilmatieteen laitos oli ennustanut voimistuvaa tuulta, 10-12 m/s idästä. Edelleen taivas pysyi avoinna ja aurinko kärytti pilvettömältä taivaalta koko päivän. Aamupäivän vietimme tutuilla sisemmän välisaariston mestoilla, ja viimeinkin kun pääsimme tankkaamaan Paraisten portille, molemmat venekunnat siirtyivät hauenkalastamaan vähän ulommaksi, karumpiin olosuhteisiin. Hienoja uusia paikkoja löytyi, mutta suurin hauki oli Mikin 4,5kg. Veden lämpötila oli ulkona tuulen sekoittamana vain noin 3 astetta.
Sunnuntai olikin kovin tuulinen ja taas täysin aurinkoinen, eikä miehistöstä näin pitkän rupeaman jälkeen löytynyt montaa innokasta kalaan lähtijää, kalastus jäi vähemmälle ja päivä pyhitettiin mökin siivoukselle ja kotiin lähdölle. Saldona koko reissulle tuli siis 12.6kg, 8.8kg, 8.1kg, kymmenisen kappaletta 3-5kg kaloja ja nippu pienempiä. Ja bonuksena pari taimenta.
|