hauki kalastus header
:: 19.03.2010 ::Hauki Etusivu
Hauki Etusivu
Hauki Reissut
Kalastusvideot
Pokaali
Jäsenet
HaukkiBlogi
Linkit
SVK:n tiedotteet
Sivukartta

Hauki RSS Feed
Haukkiklubi
Arkisto
Lokakuun haukireissu Saaristomerelle
25.10.2007

Lokakuun haukireissu Saaristomerelle 


Perinteinen lokakuun puolenvälin haukireissu tehtiin tänä vuonna Saaristomerelle. Tunnelmat olivat kutkuttavat, kun alkusyksyllä oli oikeastaan tullut vain yksi isompi hauki klubilaisten uistimiin. Leppoisassa säässä kalastettiin viikonloppu ja joitain haukiakin saatiin. Välillä oli todella nihkeätäkin, mutta ehkä sitkeys joskus palkitaankin. Perjantaina päivä valkeni melko rauhallisena, pohjoistuulta oli maksimissaan 4m/s ja aurinkokin kurkisteli välillä pilvien lomasta. 

Alkuviikolla oli nähty syksyn ensimmäiset varsinaiset pakkasyöt ja toiveet vesien viilenemisestä osoittautuivat todeksi. Puolentoista viikon takaiseen edelliseen haukireissuun nähden merivesi oli viilentynyt noin kolmella asteella, ollen nyt kymmenen asteen korvilla.

Hauen syöntihalukkuus oli nihkeän ja kohtalaisen välillä. jäsen Patsu sai siimansa päähän 6,7kg ja 4,8kg kalat heti kättelyssä muiden tyytyessä kovempaan lukumäärään.

 

Perjantain saldoksi jäi edellä mainittujen lisäksi noin 30kpl pienempiä haukia. Jannen & Mäkyn (Duo Perfecto) venekunta nakkeli jerkkiä ja Artonkin venekunta osittain, kun taas Patsun & Mikin venekunta sortui Stormin suspijigin nakkeluun. Lähtiessämme kalaan evääksi tarkoittamamme pizzanyytti jäi mökin terassille. Sitä kirottiin vesillä moneen otteeseen vatsan kouristellessa. Näillä ilmanlämmöillä pizzat olisivat kyllä säilyneet muuten hyvin, mutta talitintit perhanat ottivat pizzan haltuunsa. Aluksi tiaiset olivat melko arkoja, mutta hetken kuluttua pizzanraadon kimpussa oli useakin tintti täysin häpeilemättä.

Lauantaina oli perjantaitakin tyynempää ja aurinkoista. Jälleen kerran tuo yhdistelmä osoittautui hankalaksi ja Duo Perfecton venekunta vaihtoikin lajin ahvenen jigaukseksi sen verran menestyksekkäästi, että saatiin jo suunnitellun iltaruuan mausteeksi todella maukkaita paistettuja ahvenfileitä. Hauki söi siis heikosti, ja tämän päivän saldoksi jäi varmaan parikymmentä puikkaria plus ahvenet. Merkillepantavaa oli meriveden kirkkaus monin paikoin. Totutuilla semi-savisilla paikoilla saattoi nyt nähdä helposti kahden-kolmen metrin syvyyteen ja ulompana näkyvyys oli jopa neljän metrin luokkaa. Olisikohan pietarilaisilla ollut ummetusta vai lounais-Suomen maanviljelijöiltä lannoitusbudjetti lopussa?

Sunnuntai alkoi tihkuisena, eikä Duo Perfecton ahvenjigauksesta innostunut venekunta onnistunut uudessa aluevaltauksessaankaan lauantain veroisesti. Patsun & Mikin venekunta jatkoi sitkeästi hauen hakemista ja saivatkin yksin parikymmentä haukea, suurimpien ollessa 4+ kokoisia haukia. Että eipä tämä reissu oikein muille sanottavaa antanut kuin jäsen Patsulle, joka yksin sai varmaan reissun viisi suurinta kalaa. Tästä petrataan sitten ensi viikolle ja sitä seuraavalle viikonlopulle.

 

 
< Edellinen   Seuraava >
copyright Haukkiklubi 2000-2008 Hauki | Kalastus
jerkki graphic