Valtakunnallinen Kalastuspäivä 29.08.2007

Valtakunnallinen kalastuspäivän tarkoituksena on saada kalastukselle myönteistä
julkisuutta ja innostaa erityisesti koululaisia ja nuorisoa kalastuksen
pariin. Valtakunnallinen kalastuspäivä järjestetään vuosittain viikon
35 keskiviikkona. Teemapäivää vietettiin ensimmäisen kerran viime vuonna, jolloin tapahtumat keräsivät 16000 osanottajaa yli 40 paikkakunnalla.
29.8.2007 järjestettävän Valtakunnallisen Kalastuspäivän teemana on 'lähikala'. Erityisesti koululaisille suunnatun tapahtuman tavoitteena on
kertoa lähivesiltä pyydetyn kalan terveellisyydestä ja kalan kestävästä
käytöstä. Kestävään käyttöön kuuluu olennaisena osana se, että tuotetta
ei kuljeteta maapallon toiselta puolelta. Tähän liittyen tämän vuoden
tapahtumissa tutustutaan myös ammattikalastukseen.
Lähde: Kalatalouden Keskusliitto
Kalastuspäivän ohjelmaan kuuluu valtakunnallisia, maakunnallisia ja paikallisia tilaisuuksia ja tapahtumia. Tapahtuma järjestetään eduskunnan kalakerhon aloitteesta.
Järjestelyissä ovat mukana maa- ja metsätalousministeriön kala- ja
riistaosasto, Kalatalouden Keskusliitto ja sen maakunnalliset
jäsenjärjestöt kalatalouskeskukset ja kalastajaliitot, Suomen
Vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestö, Rapala Oy ja muut
välinevalmistajat.
Valtakunnallinen päätolaisuus järjestetään Helsingissä Vanhankaupungin kosken suvannossa klo 9-15. Tapahtuma on varattu
varsinaisesti oppilasryhmille, mutta katsomaan saavat toki saapua
muutkin kiinnostuneet.
Lisätietoa Kalatalouden keskusliiton sivuilta:
http://www.ahven.net/suomi/kalastuspaiva_2007.php
|