Veneenvaihdolla hauenkalastajan haaveista totta
Taas on yksi hauenkalastajan haave
toteutunut. Aikoinani kun kalastin kilpaa lähinnä
rannalta onkien, haaveilin omasta veneestä. Oli jotenkin
puuduttavaa kävellä maastossa ja hakea jotain
kallionkuvetta tai vastaavaa, jotta saisi heitettyä kohonsa
veteen, odottaen sitä isoa lahnaa. Hauenkalastus oli kuitenkin
kaikkein lähinnä sydäntä ja veri veti merelle. Suunnilleen samoihin aikoihin
kilpaongintaa lopetellessani appiukkoni myi mökkinsä pois,
josta kaupasta oli jäämässä yli pulpettivene Suvi
445.
Ehdotin appiukolle, että myy vene mulle. No, sopimukseen
päästiin ja kaupat tehtiin, vaikka moottori olikin rikki.
Minulla oli siis vain pelkkä vene ilman moottoria puhumattakaan
tarvittavasta trailerista. Traileri tuli yllättäen
helposti, tutun kautta löytyi sopiva omavalmiste. Moottori sen
sijaan olikin hankalampi juttu. Käytetyistä koneista
pyydettiin ihan maltaita, joten eikun pankkiin ja uusi 20hp Jammu
veneeseen. No ... sitten olikin paketti kasassa ja eikun kalaan.
Syksyllä tuli neljä vuotta
täyteen tälle paketille. Monet hyvät Haukkiklubin
reissut sillä on heitetty ja perheen kanssa retkellä käyty. Viime keväänä ollessamme
taas kerran Haukkiklubin kalareissulla, kaveri luki karttaa pikkaisen
pieleen (vain reilut kymmenen mailia) ja jouduimme karmean myrskyn
silmään. Silloin ensimmäisen kerran alkoi vähän
pelottaa, kun vettä tuli veneeseen aivan saavitolkulla.
Ajattelin, että vene alkaa olla liian pieni tällaisiin
reissuihin. Siitä se ajatus sitten lähti. Edessä oli
vielä pahin mahdollinen: Vaimon suostuttelu veneen hankintaan.
Siinä sitten koko loppuvuosi
yritettiin todistella vaimolle, minkä takia pitää
saada uusi vene ja sen myötä tietenkin uusi moottori ja
uusi traileri. Pian se kesä ja syksy hurahti vuorosanoja
miettiessä... Joulun 2007 pyhinä Mäkyn
kanssa kalassa ollessani oli taas vähän myrskyn tynkää,
silloin PÄÄTIN että uusi vene oli PAKKO saada keväälle
2008. Kova suostuttelu alkoi kotona. Sitten tulikin jo venemessujen
aika.
Venemessulauantai koitti ja jo
lähtiessäni ilmoitin vaimolle, että hyvän
tarjouksen tullessa vene vaihtuu. Koska kaveriksi messuille lähti
Janne, messuhallille päästyämme piti tietenkin ihan
ekana käydä Wobblerin osastolla katsomassa Buster
Jerk-valikoima. Pari busaahan sieltä jäi käteenkin.
Sitten vaan kiertelemään ja kattelemaan venhoja. Yllätävän
vähän pieniä kalastuskäyttöön
soveltuvia veneitä oli tarjolla.
Jotenkin olin jo etukäteen
suunnitellut Suvia. Osastolle päästyämme katse
kiinnittyi Suvi 4900sr unoon. Ajattelin itsekseni, että ”toi
on mun vene” - rakkautta ensisilmäyksellä. Vene näytti
kaikin puolin oikeanlaiselta heittokalastukseen; tasainen pohja,
paljon penkkitilaa, tilaa missä seistä ja heittää.
Eipä aikaakaan kun myyjä saapui paikalle. Sitten vaan
kysymyksiä pöytään, mitä vaan mieleen sillä
hetkellä putkahti. Jutusteltuamme siinä aikamme kerroin
myyjälle omasta veneestä, että josko sen saisi
vaihdossa, jos ruvetaan kauppaa tekemään. Vanha paketti
kävi myyjälle vaihdossa ja hintakin oli ihan kohdallaan.
Nyt oltiin sitten ihan täpinöissä. Jannekin yllytti,
et nyt kannattaa vaihtaa. Myyjä pani vähän summia
paperille - hyvältä näyttää. Lupasin ottaa
myöhemmin yhteyttä, ”hallituksen” luvan puuttuessa.
Taas sama kierros, vaimon ympäri puhuminen.
Messuihinhan kuuluu myös muutama
neuvoa-antava, joten siitä sitten kotiin pienessä simassa.
Kotona heti vaimon kanssa jutustelua, et nyt on hyvä tarjous
kehissä.
Viikko meni ja tarjous alkoi jo
umpeutua. Eräänä päivänä hiihtolomalla
lähdettiin veneliikkeeseen koko perheen voimilla venettä
katsomaan. Rupesihan se vaimokin veneen nähtyään
ajatukselle veneen vaihdosta lämpenemään. Sitten taas myyjän kanssa
jutustelua. Vähän lukuja paperille ja tietenkin
pers’aukisena ihmisenä rahoituslaskelmia ja vaihtoehtoja.
No, sitten tuli VIHDOINKIN suostumus
vaimolta, tietysti kaikilla mahdollisilla ehdoilla, joita ei tässä
jutussa kerrota. Lopullisesti kaupat tehtiin 24.2.2008, eli nyt on
taas yksi haave toteutunut.Nykyinen paketti on siis:
Suvi 4900 sr uno vm. 2008Honda 40hv 4t vm. 2008Traileri
Star set 750
Kaupan yhteydessä ostin myös
uuden kaiun: * Lowrance 125x. Nyt on kauhea polte päästä
mahdollisimman pian merelle haukea heittämään ja
kokeilemaan uutta venettä.
Arska
|