Odottavan kevät on ollut tänä vuonna aikaisempia pidempi varsinkin jäiden lähtöä odottavan kalamiehen mielessä. Eilen voimistuneen pohjoistuulen myötä oli kuitenkin syytä piirtää kalenteriin iso rasti.

Töihin saapuessani päivä vaikutti eilen todella harmaalta, kuten niin monena aamuna aiemminkin tänä keväänä. Tuntui kuin tuo kirottu matalapaine räntäsateineen olisi jäänyt Suomen ylle pyörimään päästääkseen muutaman valonpilkahduksen lävitseen vain silloin tällöin. Kevään korkkausreissua oli jo kertaalleen siirretty kahdella viikolla ja puseroon alkoi hiipiä jo kevyt epätoivon tunne tulevan Haukkiklubin reissun onnistumisesta.

Jotain merkittävää kuitenkin tapahtui tuulen kääntyessä pohjoisen ja luoteen suunnalle. 

Tänään aamupäivällä alkoi viimein tapahtua. Perin harmaa aamu alkoi valjeta ja pitkään etelän suunnista puhaltanut tuuli kääntyi pohjoisvoittoiseksi ja sai tuohon pirulliseen jäämassaan liikettä. Melkein kuulin kolahduksen, kun tunsin sen kuuluisan kiven putoavan sydämeltäni; onhan ensimmäiseen kevään kalareissuumme aikaa enää neljä päivää ja sen onnistuminen alkoi näyttää entistä todennäköisemmältä. Jäiden murtuminen alkoi isolinjaisella halkeilulla aamukymmenen aikaan. Vähitellen ohuemmat jäänkohdat alkoivat liueta ja painua paksumpien alle luoden avoimen veden alueita. Tässä vaiheessa oli aika tihentää kahvitaukojen väliä pystyäkseni tarkkailemaan tilannetta paremmin. Koirakivenniemen edessä oleva karimerkki yritti pitää isoa jäälauttaa paikallaan työntymästä avomerelle päin, mutta lautta joutui antautumaan poijun tehdessä yhdestä isosta lautasta kaksi pienempää. Murtuvien jäälauttojen vapauttama avovesitila loi tuulelle lisää tilaa työntää heikentynyttä jäämassaa toisiaan vasten, joiden murentuessa hötö suorastaan suli silmissä veteen. Yhden aikaan iltapäivällä koko salmi oli auki Lauttasaaren sillasta silmänkantamattomiin, kun se aamulla oli vielä ollut tummentuneessa kiintojäässä.