Loppusyksy on sitä aikaa, jolloin traileriveneilijä on voimissaan. Jos vielä löytyisi aikaa, niin avovesikautta voisi jatkaa niin pitkään kuin vapaata vettä vain vähänkin löytyy. Pojat kävivät viime viikonloppuna kalassa (enkä itse päässyt, kun työ & asiakkaat taas häiritsivät harrastustoimintaa. Onneksi saivat vain nelikiloisia :)). Tänä viikonloppuna (25.11-26.11) oli tarkoitus lähteä kalaan molempina päivinä, varsinkin kun sain molemmat päivät diilattua vapaaksi sekä työn ja perheen puolesta. Arkiviikko oli kuitenkin työntäytteinen ulkomaanmatkoineen ja kaikkineen, että oli pakko ottaa henkilökohtaista takapakkia lauantain osalta. Enkä olisi päässyt matkaan lauantai-aamuna kuitenkaan, koska joku törppö torppasi vaimokkeeni ajaman automme kylkeen vähintään neljääkymppiä Kisahallin parkkipaikalla vasemmalta käsin väärällä kaistalla perjantai-iltana iltaseitsemän aikaan. Molemmat kuljettajan puoleiset ovet melko rusinana plus takapala myös lienee vaihdettava. Sijaisauto on luvassa, mutta saan sen käyttöön vasta myöhemmin tänään, jossa ei tällä varoitusajalla saatuna tietenkään ole vetokoukkua. Noo, onneksi vene on vesillä ja ehdin ehkä jo seuraavaa keikkaa varten neuvotella vetokoukullisen auton, jos omani ei ole vielä korjaamolta valmistunut.
Kolmen ryhmä on kuitenkin kalaan tänään jo lähtenyt ja jännittyneenä odottelen tuloksia, koska itse pääsen mukaan vasta sunnuntaina. Koko syksy on ollut melko kummallinen kaikkine sään- ja ilmastonvaihteluineen, mutta tänä viikonloppuna olemme päättäneet ottaa revanssin. Raporttia tietenkin tulee tänne sunnuntain jälkeen, kun reissut saadaan pakettiin.
Hauenkalastajan vuosi on lujasti kaksijakoinen sesonkinen ollessa aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä. Niinpä näiden jaksojen tuskainen odottelukin jakautuu helmi-maaliskuuhun ja nyt syksyllä syyskuun ja alku-lokakuun kärvistelyyn. Mitä myöhempään voi sesonkia edeltävän välinehiplailun ja -valmistelun siirtää, sitä lyhyempi on tuskaisan odotuksen määrä sesongin ensimmäistä reissua odotellessa. Tässähän ei ole sikäli mitään uutta, tämähän on todettu näissä blogeissakin jo monta kertaa.
Myös säätilanteen ja -ennusteiden seuraaminen ennen haukisesonkia on tiivistä - keväällä jäiden sulamisen ja syksyllä vesien viilenemisen suhteen. Esimerkiksi 'Duo Perfecton' kotisataman ulkopuolella eteläisellä Suomenlahdella meriveden lämpötila oli vielä viikko sitten 19-20 astetta. Seuraavallekin viikolle on ennustettu yli kahdenkympin päivälämpötiloja, mikä ei tietenkään ole hauenkalastuksen kannalta mitenkään hyvä asia, kun ensimmäinen haukikeikka on jo alle kuukauden kuluttua. Ja koko kesä 2006 on muutenkin ollut jotenkin poikkeuksellinen jatkuvine lämpöaaltoineen. Haukimies ei saa perhe- ja työympäristössään kovinkaan helposti ymmärrystä toivoessaan kylmeneviä öitä saati perkeleellistä pohjoismyrskyä pääutislähetyksen säätiedotetta manaillessaan. Sitä täytyy kuitenkin Ilmojen Haltijalta toivoa, jotta saataisiin hauki liikkeelle ennen syksyn haukikeikkoja.
Joka vuotinen Helsingin piirin onkimestaruuskilpailut ovat taas sunnuntaina edessä. Viime vuosina kisoissa klubia on edustanut kahden onkijan joukko, mutta tänä vuonna Haukkiklubi iskee kokonaisen joukkueen voimalla! Joukkuueeseen tarvittavat lisäjäsenet ovat kaivaneet vapansa naftaliinista ja kiristävät siimansa sunnuntaina. Piirin kilpailut Arabianrannassa eivät ole toistaiseksi kovin suosineet klubin jäseniä, mutta tänä vuonna tavoitteena on nostaa ämpäristä kaikki isoimmat numerot, jotka oikeuttavat rannan eteläisimpiin paikkoihin, ja lisäksi tilauksessa on sopivan suuntainen tuuli, joka pukkaa sellaista kilon lahnaa juuri siihen kulmaan . Tässä ihannetilanteessa klubin jäsenet siis bongataan paikkanumeroilta 150-154. Ei ihan mahdoton ajatus, koska kerrankin kahden miehen osallistuessa arpa antoi vierekkäiset paikat... tosin ei sieltä parhaimmasta kulmasta. No joo, sen verran kieli poskessa kuitenkin osallistutaan, että vähempikin menestys lopulta riittää.
Odottavan kevät on ollut tänä vuonna aikaisempia pidempi varsinkin jäiden lähtöä odottavan kalamiehen mielessä. Eilen voimistuneen pohjoistuulen myötä oli kuitenkin syytä piirtää kalenteriin iso rasti. Töihin saapuessani päivä vaikutti eilen todella harmaalta, kuten niin monena aamuna aiemminkin tänä keväänä. Tuntui kuin tuo kirottu matalapaine räntäsateineen olisi jäänyt Suomen ylle pyörimään päästääkseen muutaman valonpilkahduksen lävitseen vain silloin tällöin. Kevään korkkausreissua oli jo kertaalleen siirretty kahdella viikolla ja puseroon alkoi hiipiä jo kevyt epätoivon tunne tulevan Haukkiklubin reissun onnistumisesta. Jotain merkittävää kuitenkin tapahtui tuulen kääntyessä pohjoisen ja luoteen suunnalle. Työpaikkani ikkunasta meren rannalla näkyy suoraan Ruoholahden ja Lauttasaaren väliseen salmeen noin kahdenkymmenen metrin korkeudelta ja olen sitä maisemaa viime viikkoina tuijottanut epätoivon valtaamin mielin useammankin kerran. Jää tuli tähän salmeen vasta tammikuun kolmannella viikolla, mutta hitaahko kevään eteneminen ja huonot kevään ennusmerkit ovat vain syventäneet epätoivon tunnetta. Jään ja avoveden raja on jo kolmisen viikkoa ollut näkyvissä - mutta voi - niin kovin kaukana ja ahtautuneiden jääpalasten takana. Salmessa jää on ollut kiinteää koko ajan tähän päivään asti. Tänään aamupäivällä alkoi viimein tapahtua. Perin harmaa aamu alkoi valjeta ja pitkään etelän suunnista puhaltanut tuuli kääntyi pohjoisvoittoiseksi ja sai tuohon pirulliseen jäämassaan liikettä. Melkein kuulin kolahduksen, kun tunsin sen kuuluisan kiven putoavan sydämeltäni; onhan ensimmäiseen kevään kalareissuumme aikaa enää neljä päivää ja sen onnistuminen alkoi näyttää entistä todennäköisemmältä. Jäiden murtuminen alkoi isolinjaisella halkeilulla aamukymmenen aikaan. Vähitellen ohuemmat jäänkohdat alkoivat liueta ja painua paksumpien alle luoden avoimen veden alueita. Tässä vaiheessa oli aika tihentää kahvitaukojen väliä pystyäkseni tarkkailemaan tilannetta paremmin. Koirakivenniemen edessä oleva karimerkki yritti pitää isoa jäälauttaa paikallaan työntymästä avomerelle päin, mutta lautta joutui antautumaan poijun tehdessä yhdestä isosta lautasta kaksi pienempää. Murtuvien jäälauttojen vapauttama avovesitila loi tuulelle lisää tilaa työntää heikentynyttä jäämassaa toisiaan vasten, joiden murentuessa hötö suorastaan suli silmissä veteen. Yhden aikaan iltapäivällä koko salmi oli auki Lauttasaaren sillasta silmänkantamattomiin, kun se aamulla oli vielä ollut tummentuneessa kiintojäässä. Tällaisena tilanne säilyy tuulen pysyessä pohjoisen puolella. Jossain vaiheessa tuuli toki kääntyy etelään päin ja osa jääsohjosta saattaa palata takaisin. Mutta eivät ne, jotka näin omin silmin murskautuvan toisiaan vasten ja sulautuvan nestemäiseen olomuotoon. Jääkansi on nyt ainakin siltä kohdin lopullisesti rikki tältä talvelta, eikä kehitystä voi enää pysäyttää. Ja koska viikonlopuksi on ennustettu yli kympin päivälämpöjä, niin kyllä se on nyt siinä. Avovesikausi on alkanut.
Tammikuun alussa näytti ettei meri meinaa jäätyä vielä pitkään aikaan. Se oli sitä aikaa, kun kevään reissuja alettiin porukassa aikatauluttaa ja sopia, mikä viikonloppu kenellekin sopisi. Silloin talvi näytti leudolta ja ensimmäinen reissu sovittiinkin puolitoista viikkoa aikaisemmaksi kuin edellisvuotena. Pitkään kaikki näytti hyvältä kunnes nyt (maaliskuun alkupuolella) lämpötilat ovat jo pari viikkoa olleet 5-10 astetta normaalia alemmat. Jääkansi vahvistuu ja muutaman viikon kuluttua pitäisi olla jo venettä laskemassa. Meterologi tv:ssä sanoo, ettei muutosta ole näköpiirissä...doh! Eipä silti, etteikö tämä olisi jokavuotinen ongelma ennustaa alkutalvella kevään kehitystä, mutta nyt tuntuu (taas...) aika pahalta. Tällaisen kaltaisemme porukan aikataulut pitää saada sovittua jo reilusti etukäteen, eikä perheelliset pysty nopeasti reagoimaan jäiden lähdön ennustamiseen enää viime vaiheissa. Nyt ei auta muu kuin odottaa radikaalia muutosta sääoloihin ja pitää mielessä, että kun jäät ovat lähdössä, ne lähtevät vaikka yhdessä yössä!
HaukkiBlogi 
